Tovi sitten kerroin, miten alun perin päädyin ekalle joogatunnilleni espanjalaisten eläkeläisten kanssa ja miten ryöstössä murtunut sormi onnistui hetkeksi katkaisemaan joogataipaleeni.
Espanjan seikkailujen jälkeen uskaltauduin ekalle joogatunnilleni koti-Helsingissä tammikuussa 2002. Yliopistoliikunnan klassinen aamujooga oli perjantaisin klo 8 eräässä hieltä tuoksahtavassa, vetoisassa budo-salissa Kalliossa. Siellä tervetulleeksi toivottivat auringon sijaan loisteputkivalot, ja lattiaa peittivät paksut muoviset tatamit. Nykysalien kynttilälyhdyistä, pehmeistä vilteistä tai henkevästi hymyilevistä buddha-patsaista ei ollut tietoakaan. Mielestäni tunnin aloitusajankohta oli lähes epäinhimillisen varhainen, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuin kuitenkin säännöllisesti kömpimään paikalle.
Opettaja otti meiltä noviiseilta luulot pois heti alkuun: hän oli tuonut ensimmäiselle tunnille kassillisen nenäkannuja, joita sitten vuorotellen lavuaarin yllä kyyristellen opettelimme käyttämään. Olimme nk. epämukavuusalueella. Kun koko ryhmä oli saanut nenänsä huuhdottua, tehtiin pranayamaharjoitus. Minusta koko touhu oli vähintäänkin erikoista, mutta menin kuitenkin seuraavalla viikolla uudestaan.
Kurssin sisällöstä en muista nenäkannuepisodin lisäksi juuri muuta, kuin että yllätin itseni oppimalla klovni-asanan. Tämä oli pienimuotoinen, mutta käänteentekevä kokemus – olinhan vihannut lähes kaikkea liikuntaa koko kouluikäni ja muodostanut sen perusteella vankan käsityksen itsestäni kömpelönä, huonokuntoisena ja epäliikunnallisena. Joogassa ei tarvinnut kilpailla kenenkään kanssa eikä kukaan arvioinut suoritustani. Klovnilta opin, että rajoittavat uskomukset eivät välttämättä pidä paikkaansa.
Onko jooga saanut sut kyseenalaistamaan omia uskomuksiasi?
©Siri Vedya • Tietosuojaseloste • Kauppa
Valokuvat Studio Metsä & Prokuvat
Verkkosivusto Lovesta
©Siri Vedya
Tietosuojaseloste • Kauppa
Valokuvat Studio Metsä & Prokuvat
Verkkosivusto Lovesta