Ala-asteikäisenä unelma-ammattini oli olla tanssija.

Ihailin tanssijoiden lähes yliluonnolliselta tuntunutta kehon käyttöä ja kykyä ilmentää tunteita liikkeen kautta. Ajattelin kuitenkin, ettei minusta voisi koskaan tulla “oikeaa” tanssijaa, koska en ollut aloittanut tanssiharrastusta jo pienenä. Minulla ei ollut myöskään mitään kokemusta klassisesta baletista, jonka lapsen ajatteluni mielsi ainoaksi mahdolliseksi väyläksi tanssijuuteen. Ensimmäiselle tanssitunnilleni (Marco Bjurströmin vetämään discotanssiin!) astellessani taisin olla noin 11-vuotias. Muistan elävästi, kuinka konttasimme salin poikki keskivartaloa rytmikkäästi liikuttaen😁

Sittemmin tanssitieni kulki jazz-tanssista länsi-afrikkalaisen ja itämaisen tanssin kautta Latinalaisen Amerikan tansseihin. Tanssi oli kehonkäyttöä, koordinaatiota, askelsarjoja, ankaria opettajia, ihania opettajia, nöyryytyksen ja onnistumisen hetkiä, musiikin ja liikkeen yhteyttä ja iloa. Opiskeluaikana kiinnostuin joogasta ja se veikin isosti  mukanaan. Rakkauteni tanssia kohtaan jäi kytemään, mutta sille ei pikkulapsiarjessa tuntunut löytyvän luontevaa paikkaa. 

Opiskelin joogaopettajaksi ja joogan kautta tutustuin vuonna 2007 shaktitanssiin, tanssin joogaan, jonka @satdarshan.awakenedcompassion toi Suomeen. Se kokemus “räjäytti pankin” – vihdoin olin löytänyt harjoituksen, joka yhdisti intohimoni joogaa ja tanssia kohtaan, ja vieläpä ihmeellisen harmonisella tavalla. Rakastin joka hetkeä, koin tulleeni kotiin. Tanssi oli yhteyttä, ykseyttä, tunteiden ilmaisua, elämänenergian liikettä kehossa, vapautumista ja tapa kommunikoida maailman kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin kouluttauduin itse shaktitanssin opettajaksi. Eroni jälkeen sain kokea shaktitanssin syvästi parantavan vaikutuksen. Harjoitus nosti lempeästi, mutta vääjäämättä pintaan eroon liittyvät tunteet, ja pääsin kohtaamaan ja parantamaan haavojani. 

Nyt olen opettanut shaktitanssia yli vuosikymmenen, kouluttanut opettajia useita vuosiaja omien kokemusteni lisäksi nähnyt harjoituksen transformatiivisen vaikutuksen myös muissa. Jossain kohtaa polkuani oivalsin, että lapsuuden tanssiunelmanihan oli oikeastaan käynyt toteen – saan työkseni tanssia ja vieläpä tanssittaa muita <3

 

©Siri Vedya • Tietosuojaseloste • Kauppa
Valokuvat Studio Metsä & Prokuvat
Verkkosivusto Lovesta 

©Siri Vedya
 Tietosuojaseloste • Kauppa
Valokuvat Studio Metsä & Prokuvat
Verkkosivusto Lovesta